Mun uusi valokuvablogi

Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin perustamaan erillisen valokuvablogin. Sillä vaikka kuvat täällä voi klikata isommaksi, koen, etteivät ne oikein pääse oikeuksiinsa (jos ne nyt sitä ansaitsevatkaan…). No, pitemmittä puheitta, uusi blogini löytyy täältä

Mainokset

Surussa ystävä tunnetaan

Sain vähän aikaa sitten järkyttävän tiedon; rakkaan ystäväni mies ja oli yllättäen löydetty kuolleena.  Heidän vajaa parivuotias lapsensa jäi isättömäksi.

Aluksi mietin kuumeisesti; mitä minä sanon? Miten lohdutan? Ja kuinka voin helpottaa ystäväni tuskaa? Avuttomuuden tunne oli valtava. Kunnes maalaisjärki ja pitkä, syvä ystävyys taas sai minut ymmärtämään. Ei tässä sanoja tarvita. Vaan läsnäoloa, välittämistä. Tieto siitä, että vaikka en välimatkan takia ole koko ajan fyysisesti läsnä, olen aina täällä. Niinkuin ystäväni aina on ollut, kun olen sitä tarvinnut. Sitä ystävyys on.

Suru ilmenee eri tavoin, ja on hyvin yksilöllistä. Emme voi pakottaa sitä, emmekä niitä tunteita, jota se tuo mukanaan.

En voi koskaan ymmärtää ystäväni tuntemaa surua ja tuskaa. Voin vain kulkea hänen vierellän. Toivottaa hyvää huomenta ja hyvää yötä. Kysyä, miten hän jakselee. Soittaa ja puhua pitkään; puhua siitä, mistä ystäväni juuri silloin haluaa puhua. Näyttää ja sanoa kuinka tärkeä, kuinka rakas hän minulle on.

Päätän tämän kirjoituksen Eino Leinon lohdulliseen runoon. Ja muistan.

”Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk’ on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.”

Nopea päivitys

Muutto on siis jo huomenna! Tosi paljon tekemistä vielä! Iiiik!

No, kyllä se siitä.

Vaikein asia tässä muutossa on se, että jouduimme antamaan rakkaan Ronja-koiran pois. Se on todella vaikeaa, kamala ikävä! Mutta oli ajateltava Ronjan parasta. Ja neiti sai todella mahtavan kodin! Me saimme viisi hienoa vuotta Ronjan kanssa.

Toisen koiran, Didin, otamme mukaan. Ja meidän Otto-kissan.

Puut ja öljy ovat loppuneet; täällä on kylmä, ei ole lämmintä vettä, ja nyt huomaa, missä kunnossa tämä talo oikeasti on. Kaikki lapset menevät tänään bonuslapsieni äidille. Teki pahaa, kun Rasmus paleli eilen nukkumaan menessä. Mummon kutoma villapeitto on kyllä hyvä, sillä peittelin pienen miehen.

Tämä on nyt sitten viimeinen kirjoitus täältä metsän keskeltä.

Voikaa hyvin, ja iloista viikonloppua kaikille!

Siis jouluako…?

Ajelin tässä meidän kyläkauppaan. Yhtäkkiä huomasin lyhtypylväissä outoja valokoristeita. Hymähdin itsekseni, ja ajattelin, että ovathan nuo joulukoristeet taas aikaisessa. Sitten välähti. JOULUUN ON ENÄÄ KUUKAUSI! Aivoni työstivät noin sadasosasekunnin asiaa. Koristeet. Kortit. Lahjat. Ruoat. Kaikki järjesteleminen. Kuukausi. Sitten aivoni heittivät aiheen auton ikkunasta ulos.

Meillä on joulunalusaika varsin perinteinen. Suunnitellaan. Mietitään. Ajatellaan, että tänä vuonna aloitetaan ajoissa. Ettei tule kiire, meinaan. Loppujen lopuksi, syystä tai toisesta, kaikki jää viime tippaan. Ja joulua valmistellaan hirveellä kiireellä ja stressillä. Niin, että kun aattoilta saapu, on ihan puhki.

Tiedän ihmisiä, jotka ostavat kaikki joululahjat valmiiksi viimeistään lokakuuhun mennessä. Ja ruokaa tehdään pakkaseen hyvissä ajoin. Tapansa kullakin.

Asiaa ei merkittävästi auta se, että olemme kuusihenkinen perhe. Ja ennen joulua kaikki laittavat korkeamman vaihteen päälle. On kutsuja, kuoroesiintymisiä, kerhojen päättäjäisiä, vanhempainiltoja, torimyyjäisiä jne. Tällä viikolla ei ole yhtään sellaista päivää, jolloin ei tapatuisi jotain erityistä. Siis viikonloppu mukaan lukien.

No, oli miten oli, on se joulu tullut joka vuosi. Kaikesta huolimatta.

Rauhallista isänpäivää

Hyvää isänpäivää teille kaikille isille! Toivottavasti teillä on mukava päivä!

Olen viime vuosina huomannut uuden trendin. Isänpäivälahjojen määrä ja rahallinen arvo, on noussut, huomattavasti. Lehdet ovat täynnä ilmoituksia; ”isälle uusi puhelin”, ”anna isälle 200 € lahjakortti”,  ”osta, osta, osta”! Kun minä olin pieni, isän oli tyytyminen itse tehtyyn korttiin ja koulussa (vaihtelevalla menestyksellä) tehty lahja. Kalsari – sukka-linja oli myös suosittu. Nyt isälle pitäisi ostaa paljon kalliita lahjoja. Vai pitäsikö? Kaikesta tehdään nykyään kaupallista. Mikään ei ole enää pyhää.

Muistetaan tänään isää, isoisää; kaikkia jotka jollain tapaa ovat isiä. Myös niitä, jotka eivät enää ole keskuudessamme. Ja minä haluan uskoa, että isän sydäntä lämmittää enemmän se itse tehty kortti, kun monen sadan euron lahjakortti. Ainakin toivon niin.

Tähän vaatimattomaan runoon ja kuvaan päätän tämänpäiväisen kirjoituksen. Isälle!

”Älä kysy minulta, poika,

minä tiedän vastaukset

vaikka harvoin, onneksi, niitä uskot.

Erehdy enemmän, poika,

niin tulet viisaammaksi.

Kysele enemmän,

opeta minua.”

 

Kai Nieminen, 1981

 

Hyvää isänpäivää

Hyvää isänpäivää