Helpot joulukoristeet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vielä ehtii askarrella joulukoristeita, vaikka lahjaksi. Koska tein joulukoristeita myyntiin, minun täytyi keskittyä johonkin materiaaliin, ja päädyin paperiaskarteluun. Sitten rupesin miettimään, mitä kuvioita käyttäisin. 10 – vuotiaan poikani oli suureksi avuksi. Osan kuvioista otimme piparkakkumuoteista; osan taas piirsimme käsin. Käytimme mm. näitä kuvioita:

Kuvioita

Tarvikkeet ovat yksinkertaiset; kuviollista paperia/pahvia, liimaa ja narua. Itse käytin kuumaliimapistoolia ja juuttinarua. Eli otin  kaksi samanlaista kuviota, laitoin narun väliin ja liimasin yhteen. Osasta tein samalla tekniikalla pidempiä naruja, ja jämäpaloista tein perinteisen paperiketjun.

Hieman näyttävämpiä koristeita saa näin:

Leikkaa neljä samanlaista muotoa, esim kuusta

Leikkaa neljä samanlaista muotoa, esim kuusta. Taita ne kahtia, kuvapuoli sisäänpäin

Liimaa ensin kaksi kuusta yhteen, kuten kuvassa, ja tee sama toiselle kuusiparille

Liimaa ensin kaksi kuusta yhteen, kuten kuvassa, ja tee sama toiselle kuusiparille

Liima sitten kummatkin kuusiparit yhteen. Tämä voi olla joko joulukuusenkoriste tai pöytäkoriste

Liima sitten kummatkin kuusiparit yhteen. Tämä voi olla joko joulukuusenkoriste tai pöytäkoriste

Saman voi tehdä kaikille kuvioille, jos niistä haluaa näyttävämmät. Helppoa ja hauskaa!

 

 

 

 

Mainokset

Origamista hullaantunut

origami

 

Tänä vuonna teen joulukoristeita myyntiin tyttäreni luokan hyväksi. En siis ole juurikaan ehtinyt miettiä kämpän koristelua.

Löysin sattumalta netistä origamiohjeita, ja olin heti myyty. Varsinkin origamikurki, joka on japanissa rauhan lintu, sopii minusta jouluun. Rauhaa kai kaikki toivovat jouluksi, vaikka se valitettavasti harvoin toteutuukaan.

Opin taittelemaan kurjen monista eri lähteistä. Kannatta googlata ”origami kurki” tai ”origami crane”. YouTubessa on myös tähän liittyviä videoita. Vaikein asia oli löytää oikeinlaista paperia; monet paperit kun halkeilevat. Tiimarista löysin Foliatin origamipaperia, ja se kesti.

Kokeilkaapa ihmeessä origamia! Se on hauskaa, ja helppoakin, kunhan sen oppii! Mutta jos pinna palaa todella nopeasti, tämä ei ehkä ole ihan sinun juttusi… Laittakaa ihmeessä kommentteja!

Joulun jälkeen rupean kokeilemaan muita origamiohjeita. Nyt on ajatukset myyjäisissä, mitä askarrella ja miten ehtiä… Laitan tänne lisää jouluaskartelujuttuja, kunhan ehdin. Lähden tästä taittelemaan lisää kurkia