Carpe diem (vaikka oksentaen)

Meitä kehoitetaan monelta taholta, viisaasti, elämään tässä ja nyt. Helpommin sanottu kuin tehty!

Lasten kanssa se on helpompaa. Vaikka omat lapseni ovat jo 8 – ja 9 – vuotiaat ja miettivät usein tulevaa, he elävät kuitenkin tässä hetkessä. Arjessa, ja arjen pienissä hetkissä. (Kuten te jo varmaan tiedättekin, minusta arki on aliarvostettu).

Sitten tulee hetkiä, kuten tänään. Lapset viettivät viikonlopun isällään, ja heidän piti tulla kotiin tänään. Mutta. Siellä he vielä ovat. Oksennustaudissa. Joten katselemme tilannetta huomenna uudestaan. Ja yhtäkkiä minulla ei (muka) ollut mitään tekemistä! Koska olin asennoitunut siihen, että lapset ovat täällä kanssani. Kiinni jäin.

Muuten meillä on mennyt ihan hyvin. Olemme kyllä sairastelleet kaikki erittäin paljon, mutta noin muuten. Arkea. Kiireisiä aamuja, koulua, töitä. Läksyjä, kavereita, harrastuksia. Itkua ja naurua, iloja ja suruja. Kiukutteluja, halauksia. Ja rakkautta.

Meillä sanotaan joka ilta: ”minä rakastan sinua”. Se on tärkeää. Ja kun 8 – vuotias sanoo: ”Äiti, et ikinä voi kuvitella miten paljon sinua rakastan”, niin sydän meinaa pakahtua. Ne on niitä arjen pieniä kultahippuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s