Surussa ystävä tunnetaan

Sain vähän aikaa sitten järkyttävän tiedon; rakkaan ystäväni mies ja oli yllättäen löydetty kuolleena.  Heidän vajaa parivuotias lapsensa jäi isättömäksi.

Aluksi mietin kuumeisesti; mitä minä sanon? Miten lohdutan? Ja kuinka voin helpottaa ystäväni tuskaa? Avuttomuuden tunne oli valtava. Kunnes maalaisjärki ja pitkä, syvä ystävyys taas sai minut ymmärtämään. Ei tässä sanoja tarvita. Vaan läsnäoloa, välittämistä. Tieto siitä, että vaikka en välimatkan takia ole koko ajan fyysisesti läsnä, olen aina täällä. Niinkuin ystäväni aina on ollut, kun olen sitä tarvinnut. Sitä ystävyys on.

Suru ilmenee eri tavoin, ja on hyvin yksilöllistä. Emme voi pakottaa sitä, emmekä niitä tunteita, jota se tuo mukanaan.

En voi koskaan ymmärtää ystäväni tuntemaa surua ja tuskaa. Voin vain kulkea hänen vierellän. Toivottaa hyvää huomenta ja hyvää yötä. Kysyä, miten hän jakselee. Soittaa ja puhua pitkään; puhua siitä, mistä ystäväni juuri silloin haluaa puhua. Näyttää ja sanoa kuinka tärkeä, kuinka rakas hän minulle on.

Päätän tämän kirjoituksen Eino Leinon lohdulliseen runoon. Ja muistan.

”Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,

kaikk’ on niin hellää ja hyvää.

Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin

ja tuoksuvat rauhaa syvää.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s