Runotorstai # 154; runo ystävälle

RUNO KUOLLEELLE YSTÄVÄLLE

Sinä lähdit täältä

niin aikaisin

Kaipuu jää

kai ainaaksi


Musta jää sinut vastaanotti,

nosti kevyillä siiviillään

ja Sinä lensit

iäisyyteen


En löydä sanoja

ja missä oletkaan,

tuskin sanoja tarvitaankaan;

emmehän

me sanoja tarvittu

aikaisemminkaan


Mutta,

niin kun sadussa,

lintuna sinä ilmestyt

minua katsomaan,

veljeni Leijonamieli


Ainakin toivon niin

7 thoughts on “Runotorstai # 154; runo ystävälle

  1. helanes kirjoitti:

    Kuollut ystävä ei jätä.

  2. arleena kirjoitti:

    Hieno runo menetetylle ystävälle – ei iäksi vain hetkeksi.

  3. jl kirjoitti:

    Hyvä, että sait kipeät sanat esille, uskon että se helpottaa – vaikka vuosiakin jo kulunut. Ystävyys ei koskaan kuole.

  4. Kutuharju kirjoitti:

    Tähän runoon on helppo mennä mukaan, monella on varmasti ystävä/tuttu joka kuoli silloin oltiin vielä nuoria. Ei se kipu lähde koskaan, ja itse huomaan miten yhä mietin, millainen hän olisi nyt, mitä hänestä olisi vielä tullut — miksi minä sain jatkaa, mutta hän ei.

    Kauniita ajatuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s